Eläke tai kuntoutustuki

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää toistaiseksi tai määräajaksi joko täytenä tai osaeläkkeenä.

Työkyvyttömyyseläkkeen saaminen ei edellytä työskentelyn lopettamista kokonaan, koska työkyvyttömyydenkään ei tarvitse olla 100-prosenttista. Eläkkeensaaja voi jatkaa työskentelyään jäljellä olevalla työkyvyllään. Eläkkeen rinnalla tehdystä työstä kertyy uutta eläkettä.

Täysi työkyvyttömyyseläke
Täysi työkyvyttömyyseläke myönnetään, jos hakijan työkyky on sairauden tai vamman vuoksi pysyvästi alentunut vähintään 60 prosenttia. Työkyvyttömyyden katsotaan olevan pysyvä, jos todetaan, että työkykyä ei voida palauttaa hoito- tai kuntoutustoimenpiteidenkään avulla. Työkyvyn heikentymisen aste arvioidaan lääketieteellisten ja sosiaalistaloudellisten seikkojen perusteella.

Osatyökyvyttömyyseläke
Osatyökyvyttömyyseläke myönnetään, jos hakijan työkyky on heikentynyt pysyvästi vähintään 40 prosenttia ja eläkkeen hakijan arvioidaan suoriutuvan vielä osittain entisistä tai niitä vastaavista töistä. Maatalousyrittäjän kohdalla se voi tarkoittaa siirtymistä kevyempiin töihin järjestelemällä tilan töitä uudelleen. Myös tuotantoa muuttamalla tai supistamalla voidaan keventää työtä tai vähentää työmäärää.

Osatyökyvyttömyyseläke on puolet täyden työkyvyttömyyseläkkeen määrästä. Osatyökyvyttömyyseläkkeestä voi pyytää ennakkopäätöksen, joka on voimassa yhdeksän kuukautta.

Kuntoutustuki
Kuntoutustuki on määräajaksi myönnettävä työkyvyttömyyseläke. Se myönnetään silloin kun eläkkeen hakijan odotetaan parantuvan hoidon tai kuntoutuksen avulla takaisin työhön. Kuntoutustuki voidaan myöntää täyden tai osaeläkkeen suuruisena.

Kuntoutustukea myönnettäessä varmistetaan, että hakijalla on hoito- tai kuntoutussuunnitelma, jonka avulla työkyvyn palautuminen on mahdollista. Työhön paluun tukemiseksi annettava kuntoutus voi olla joko ammatillista tai lääkinnällistä. Mela vastaa maatalousyrittäjän ammatillisesta kuntoutuksesta. Lääkinnällinen kuntoutus kuuluu terveydenhuollon ja Kelan vastuulle.