Maatalousyrittäjän Mela-turvalaskuri
Tämä laskuri on kokeilulaskuri. Todellisten vakuutustietojesi mukaiset laskelmat saat asiointipalvelusta.
Maatalousyrittäjän Mela-turvalaskurilla voit laskea, miten työtulo vaikuttaa vanhuuseläkkeesi määrään, jos jäät eläkkeelle oman ikäluokkasi mukaisessa alimmassa vanhuuseläkeiässä tai jatkat työskentelyä pidempään johonkin sitä seuraavaan tasaikään asti.
Laskuri olettaa, että antamasi ansiotaso säilyy vanhuuseläkkeelle jäämiseen asti. Kokonaiseläkettä varten sinun tulee antaa myös viime vuoden loppuun mennessä karttunut eläke. Sen voit tarkistaa työeläkeotteeltasi tai asiointipalvelusta. Laskuri on tarkoitettu ennen vuotta 1998 syntyneille. Arviossa on huomioitu elinaikakertoimen vaikutus.
Saat arvion myös Mela-sairauspäivärahasi sekä MATA-tapaturmapäivärahasi määrästä. Päivärahat määräytyvät vahinkotapahtuman sattumisajankohdan työtulojen mukaan. MATA-päiväraha määräytyy eri tavoin pakollisessa ja vapaaehtoisessa työajan MATA-vakuutuksessa.
Laskuri antaa sinulle arvion MYEL-vakuutusmaksusi, työ- ja vapaa-ajan MATA-vakuutusmaksusi sekä ryhmähenkivakuutusmaksusi määrästä. Laskuri antaa myös arvon sijaisapumaksusi määrästä. Laskurissa ei ole huomioitu verottajan jälkikäteen perimiä sairausvakuutuksen mukaisia maksuja.
Huomioithan, että mikäli olet syntynyt vuonna 1958 tai sitä ennen, laskurimme saattaa antaa sinulle tällä hetkellä harhaanjohtavan tuloksen arvioidessasi tulevan vanhuuseläkkeesi määrää. Arvioiden mukaan työeläkeindeksi kasvaa vuoden 2023 alussa selvästi enemmän kuin palkkakerroin. Laskurit eivät vielä huomioi tätä poikkeuksellista indeksikehitystä, mikä saattaa vääristää laskurin tuloksia näillä ikäryhmillä. Lue tarkemmin uutisestamme: Vuodenvaihteen indeksimuutosten vaikutus eläkkeisiin