Ohita valikko

Varhaista välittämistä maatalousyrittäjien tueksi vuosikymmenen ajan – Verkostossa on voimaa!

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan vetämä varhaisen välittämisen verkosto on toiminut jo vuosikymmenen ajan. Verkoston tavoitteena on auttaa vaikeuksissa olevia maatalousyrittäjiä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oikean avun piiriin. Yhteistyö on ollut vaikuttavaa ja verkostomaisesta toimintatavasta on saatu lisää voimaa toimintaan. Mela haluaa nostaa varhaisen välittämisen teemavuodella esille varhaisen tuen toiminnan merkityksen ja korostaa sidosryhmäverkoston vaikuttavuutta maatalousyrittäjien jaksamisen tukemisessa.

Melan vetämä varhaisen välittämisen verkostotoiminta lähti liikkeelle kymmenkunta vuotta sitten yhteistyössä tuottajaliittojen kanssa. Mallin kehittämisessä oli tiiviisti mukana psykologi, Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja, Pirkko Lahti. Toimintaa sai vakiintuneen muodon ja vetovastuun Melasta, kun Välitä viljelijästä -projekti käynnistyi.

Varhaisen välittämisen verkosto ainutlaatuinen sekä kansallisesti että kansainvälisesti

Varhaisen välittämisen tavoitteena on varmistaa, että apua tarvitseva saa sitä ajoissa. Siksi maatalousyrittäjien arjessa toimivilla tahoilla on merkittävä rooli oikean avun piiriin ohjaamisessa.

– Maatalousyrittäjän työ on usein yksinäistä. Kun yrittäjällä ei ole tukenaan työyhteisöä, esimiestä tai työterveyshuoltoa, jossa esimerkiksi työuupumuksen merkkeihin pystyttäisiin reagoimaan, jää jaksamisesta huolehtiminen omalle vastuulle. Kiireisen ja kuormittavan työn keskellä yrittäjä ei itse välttämättä osaa reagoida riittävän ajoissa uupumuksensa merkkeihin. Ja kuten tiedämme, uupunut ei itse välttämättä osaa tai jaksa hakea apua. Siksi on tärkeää, että meillä on olemassa Välitä viljelijästä -verkosto, joka ohjaa yrittäjää oikeanlaisen avun huomaan ajoissa, toteaa Pirjo Ristola, Välitä viljelijästä -projektin vetäjä.

Varhaisen välittämisen verkosto on ainutlaatuinen sekä kansallisesti sekä kansainvälisesti. – On mahtavaa ja ainutlaatuista, että maatalousyrittäjien ympärille on saatu rakennettua vapaaehtoisuuteen perustuva laaja sidosryhmäverkosto, joka toimii jokaisessa maakunnassa Suomessa. Verkosto on ainutlaatuinen myös kansainvälisestikin katsottuna, tällaista mallia ei tiettävästi ole muualla, iloitsee Pirjo Saari, Melan työkykypalveluiden yksikönpäällikkö.

Verkostossa jo 120 sidosryhmäorganisaatiota

Sidosryhmien Välitä viljelijästä -kumppanuussopimuksia organisaatioiden kanssa on solmittu vuodesta 2018 lähtien. Sopimuksilla on pyritty vahvistamaan ja vakiinnuttamaan varhaisen välittämisen toimintaa. Verkoston turvin avun saantia varmistava toiminta ulottuu ympäri Suomeen.

– Välitä viljelijästä -verkostoon kuuluminen on meille merkityksellinen asia. On hienoa, että maatalousyrittäjien varhaisen tuen malli on luotu ja sitä kehitetään. Koemme tärkeänä sen, että meillä on osaamista ja rohkeutta välittää viljelijästä niin, että uskallamme tarttua haasteellisiin asioihin ja ottaa ne puheeksi, kertoo Keski-Suomen ELY-keskuksen tarkastaja Taina Pietiläinen.

Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari toteaa, että verkostotyölle on nyt tarvetta ehkä enemmän kuin koskaan. Maatalousyrittäjien tämänhetkinen jaksaminen näyttäytyy Melan suuntaan huolestuttavana ja yhteydenotot Välitä viljelijästä -projektiin ovat lisääntyneet.

– On hienoa huomata, miten tärkeäksi maatalousyrittäjien tukeminen koetaan. Yhteistyön merkitystä viljelijöiden auttamiseksi ei voi liikaa korostaa. Verkosto on jo laaja ja uudet kumppanit ovat erittäin tervetulleita. Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia varhaisen välittämisen toiminnassa mukana olevia tahoja. Yhteistyössä on voimaa, kiittää Päivi Huotari.

Lisää tietoa nettisivuiltamme:
Melan Välitä viljelijästä -verkosto
Esite Välitän viljelijästä – Työkaluja varhaiseen välittämiseen 

Lisätietoja:
Päivi Wallin, johtaja, lomitus- ja työkykypalvelut, p. 040 740 4728
Pirjo Saari, työkykytiimin vetäjä, p. 040 034 1390
Pirjo Ristola, projektinvetäjä, p. 040 588 0744
Taina Pietiläinen, tarkastaja, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 040 578 0975

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö