Ohita valikko

Välitä viljelijästä -verkostosta voimaa maatalousyrittäjien tueksi

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela on perustanut Välitä viljelijästä -verkoston tehostamaan maatalousyrittäjien työssä jaksamista tukevaa työtä. Tarkoituksena on vakiinnuttaa varhaisen välittämisen toiminta pysyväksi osaksi maatalousyrittäjien työhyvinvointityötä. Mela tarjoaa maatalouden sidosryhmille mahdollisuutta liittyä yhteistyösopimuksilla osaksi verkostoa.

Tavoitteena saada apu mahdollisimman lähelle viljelijää

Verkosto on herättänyt laajaa kiinnostusta ja sen kokoaminen on lähtenyt hyvin liikkeelle. –Tärkeää on, että apu viedään mahdollisimman lähelle haasteiden kanssa painiskelevaa maatalousyrittäjää. Käytännössä tämän mahdollistaisi se, että kaikki viljelijän lähellä toimivat tahot lähtisivät verkostoon mukaan, kiteyttää Melan työterveyshuollon asiantuntija Arja Peltomäki-Vastamaa.

Yhteistyösopimukset on jo solmittu Lähi-Tapiolan ja MTK Häme ry:n kanssa. 13.12.2018 mukaan lähtivät myös Lempäälän lomituspalveluiden paikallisyksikkö ja Lempäälän maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue.

–Lomituspalveluilla on kotieläintuotantoa harjoittavien maatalousyrittäjien työhyvinvoinnille ratkaiseva merkitys. Monesti juuri maatalouslomittaja on se, joka aistii ensimmäisenä mahdolliset avun tarpeet maatiloilla. Onkin luonnollista, että lomituspalvelut ovat mukana Välitä viljelijästä -verkostossa ensimmäisten joukossa, korostaa Lempäälän lomituspalveluiden paikallisyksikön lomituspalvelupäällikkö Sakari Eerola.

Sopimus ei lisää verkostokumppanin työtä

Verkostossa sitoudutaan varhaisen välittämisen toiminnan edistämiseen. –Verkostoituminen ei aiheuta kumppanille lisätyötä, vaan tätä työtä tehdään jo nyt. Varhaisen tukemisen malli on mutkaton ja välittävä tapa toimia silloin, jos herää huoli viljelijän työssä jaksamisesta. Kenenkään ei tarvitse itse ryhtyä terapeutiksi, vain tarvittaessa ohjata avuntarvitsija eteenpäin esimerkiksi keskustelemaan alueellisen hanketyöntekijän tai Melan projektityöntekijän kanssa. Verkoston tuella työstä tulee systemaattisempaa ja tarjoamme tähän tärkeään työhön myös maksutonta koulutusta, kertoo Peltomäki-Vastamaa.

Valtakunnallinen kattavuus takaa avun perillemenon

Välitä viljelijästä -verkosto tulee saada toimimaan mahdollisimman kattavasti ja joustavasti koko maassa. – Valtakunnallisesti kattavat maaseutu- ja lomitushallinto ovat tärkeitä maatalousyrittäjää lähellä olevia yhteistyökumppaneita ja toisivat näin merkittävää vahvistusta verkostoon, toteaa Peltomäki-Vastamaa.

–Lempäälän kunnan tulosyksiköt ovat kiinnittäneet huomiota tärkeään asiaan ja huolehtivat osaltaan maatalousyrittäjien asioista, heidän hyvinvointinsakin kannalta. Lempäälän kunta pitää tärkeänä, että kuntalaiset ja asiakkaamme voivat hyvin. Viljelijöiden hyvinvointi on erittäin tärkeää myös kotimaisen ruoantuotannon kannalta, toteaa Lempäälän kunnanjohtaja, Suomen Kuntajohtajat ry:n puheenjohtaja Heidi Rämö.

Lisätietoja
työterveyshuollon asiantuntija Arja Peltomäki-Vastamaa, puh. 0400 320 535
työhyvinvointitiimin vetäjä Pirjo Saari, puh 0400 341 390
projektinvetäjä Pirjo Ristola, puh. 040 588 0744

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö