Ohita valikko

Melaan vuonna 2016 ilmoitettujen apurahojen valvonta

Olemme aloittaneet Melaan vuonna 2016 ilmoitettujen apurahojen valvonnan. Valvonta toteutetaan ensisijaisesti apurahan myöntäjien tekemien ilmoitusten perusteella, koska apurahan myöntäjillä on velvollisuus ilmoittaa vakuutettavista apurahoista Melalle. Emme saa ilmoitusta niissä tilanteissa, joissa apurahaan ei selkeästi liity vakuuttamisvelvollisuutta.

Olemme lähettämässä saamiemme ilmoitusten perusteella kirjeen niille apurahansaajille, jotka eivät ole vielä toimittaneet vakuutushakemusta Melaan. Pyydämme apurahansaajia tekemään vakuutushakemuksen asiointipalvelussamme. Jos apurahansaaja ei Melan asettamassa määräajassa korjaa laiminlyöntiään, vakuutamme apurahansaajan MYEL:n mukaisesti (pakkovakuuttaminen). Tässä tilanteessa vakuutus vahvistetaan käytettävissä olevien selvitysten perusteella. Vakuuttamisen periaatteet ovat samat kuin muutoinkin.

Jos apurahanmyöntäjä ei ole muuten ottanut kantaa työskentelyn ajankohtaan, katsomme pääsääntöisesti, että työskentely on alkanut sen kuukauden alusta, jona myöntäjä ilmoitti apurahasta Melaan. Pakkovakuuttaminen voidaan tehdä takautuvasti kulumassa olevalta ja sitä edeltävältä kalenterivuodelta (vuosilta 2017 ja 2016).

Apurahansaajalle, joka on saanut Suomesta myönnetyn työskentelyapurahan taiteelliseen tai tieteelliseen toimintaan, MYEL-vakuutuksen ottaminen on lakisääteinen velvollisuus. Tämän vuoksi myös Melalla on velvollisuus valvoa vakuuttamisvelvollisuuden toteutumista.

Lisätietoa vakuutusvelvollisuuden valvonnasta voi katsoa apurahansaajan vakuutusoppaasta.

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö