Ohita valikko

Kalastaja, onhan työskentelysi vakuutettu?

Kun olet ammattikalastaja, työeläketurvasi perustana on Melan tarjoama MYEL-eläkevakuutus. Myös troolin tai nuottakunnan osakkaana tehty kalastustyö sekä osuudella kalastaminen voivat mahdollistaa MYEL-vakuutuksen ottamisen.

Päätoiminen kalastaja vakuutetaan pakollisella MYEL-vakuutuksella, mutta vakuutuksen voi ottaa myös vapaaehtoisena, jos työskentelyn määrä on vähäinen. Ammattikalastajana sinun tulee itse huolehtia vakuutuksen ottamisesta Melasta.

Työeläkettä kartuttavan MYEL-vakuutuksen lisäksi kalastaja saa Melasta työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen kalastustöissä sattuvien tapaturmien tai työstä aiheutuvien ammattitautien varalle. Työajan turvaa on mahdollista täydentää myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella. MYEL-vakuutukseen kuuluu oikeus Mela-sairauspäivärahaan sairausvakuutuksen omavastuuajalta, mahdollisuus ammatilliseen kuntoutukseen sekä muita etuja. Kuolemantapauksessa vakuutetun perheellä on oikeus perhe-eläkkeeseen ja ryhmähenkivakuutuskorvaukseen. Yhteisnimellä tätä kaikkea kutsutaan Mela-turvaksi.

Huolehdi myös perheenjäsenten vakuutusturvasta

Jos myös puolisosi työskentelee kalastusyrityksessäsi ja hänellä on verotuksessa ansiotuloa kalastuksesta, voi hänkin saada vakuutuksen Melasta. Myös muut perheenjäsenet, jotka asuvat kanssasi samassa taloudessa ja työskentelevät kalastusyrityksessä, mutta eivät omista tai hallitse yritystä, voidaan vakuuttaa Melassa.

Vakuutus perustuu työtuloon

MYEL-vakuutuksen perustana on henkilökohtainen MYEL-työtulosi. Työtulo ei ole sama kuin kalastusyrityksesi verotettu tulo, vaan se vastaa työpanoksesi osuutta kalastusyrityksessäsi.

Työtulo on pohja sille, kuinka paljon sinulle kertyy eläkettä kalastustyöstäsi. Työtulon perusteella määräytyy myös minkä verran saat etuuksia ja korvauksia sekä maksat vakuutusmaksuja.

Työtuloosi vaikuttaa myös muu yritystoimintasi, jolla on toiminnallinen yhteys kalastukseen. Kun varmistat, että työtulosi vastaa tekemäsi työn arvoa, kartuta itsellesi sosiaaliturvaa kaikesta kalastustyöstäsi.

Kalastamisen lisäksi työtulossa huomioidaan esimerkiksi

  • kalan käsittely
  • jatkojalostus
  • saaliin markkinointi
  • pyydysten valmistus, korjaus ja kunnostus.

Huolehdi vakuutusturvasi kuntoon!

Valvomme vuosittain kaupallisen kalastajien rekisteriin kuuluvien kalastajien vakuuttamista. Lähetämme yhteydenottopyynnön kalastajille, jotka tietojemme mukaan täyttävät vakuuttamisen edellytykset ja harjoittavat kalastusta ammattimaisesti, mutta jotka eivät vielä ole ottaneet työeläkevakuutusta Melasta.

Jos harjoitat ammattimaista kalastusta, mutta sinulla ei vielä ole MYEL-vakuutusta, ota yhteyttä Melaan tai Mela-asiamieheen, niin selvitetään vakuutusvelvollisuutesi: Yhteystiedot

Lue lisää vakuutusturvastasi: Mela-turvaa kalastajalle

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö