Ohita valikko

Tekeekö perheenjäsenesi töitä tilalla?

Kesäkauden alussa on hyvä varmistaa, että maatilalla työskentelevien perheenjäsenten vakuutusturva on kunnossa.

Esimerkiksi kotitilalla kirjoilla oleva 18 vuotta täyttänyt opiskelija voidaan vakuuttaa MYEL-vakuutuksella, jos hän tekee töitä tilalla ja hänelle maksetaan palkkaa. Alle 18-vuotias perheenjäsen ei vielä voi saada MYEL-vakuutusta, mutta hänellekin voi ottaa Melan vapaaehtoisen työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen, joka turvaa työskentelyä tilalla.

Muista myös ilmoittaa perheenjäsenelle maksamasi palkka tulorekisteriin. Palkanmaksutiedot tulee ilmoittaa MYEL-palkkana tulorekisteriin viimeistään viidentenä päivänä maksupäivästä.

Työeläketurvaa 18 vuotta täyttäneelle

18 vuotta täyttäneen perheenjäsenen kannattaa aina ottaa MYEL-vakuutus, kun hän työskentelee tilalla. Näin hän kartuttaa myös eläkettä tekemästään työstä. Myös monet muut etuudet, kuten esimerkiksi sairauspäiväraha, lasketaan MYEL-vakuutuksen perusteella.

Jos perheenjäsenelle maksetaan palkkaa ja luontaisetuja vähintään 4 288 euroa vuodessa, MYEL-eläkevakuutus on pakollinen. Pelkkä palkkatietojen ilmoittaminen tulorekisteriin ei siis riitä, vaan perheenjäsenen tulee ottaa itselleen myös eläkevakuutus. Pakollinen MYEL-vakuutus sisältää aina myös työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen.

MYEL-vakuutuksen voi ottaa vapaaehtoisena, jos palkka on pienempi kuin 4 288 euroa vuodessa tai palkkaa ei työskentelystä huolimatta makseta.

Tilalla satunnaisesti työskentelevä, muualla kirjoilla oleva perheenjäsen vakuutetaan TyEL-vakuutuksen mukaan.

Perheenjäsenen vakuuttaminen ei vaikuta tilan yrittäjien vakuutukseen tai työtuloihin.

Huolehdi myös tapaturmaturvasta

Vaikka perheenjäsenellä ei olisi MYEL-vakuutusta, kannattaa hänelle tapaturmien varalle ottaa vapaaehtoinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Vapaaehtoisessa työajan MATA-vakuutuksessa ei ole ikärajaa, joten sen voi työskentelyn perusteella ottaa myös alle 18-vuotiaalle. Vapaaehtoisen vakuutuksen voi ottaa myös eläkkeellä tai luopumistuella oleville perheenjäsenille, jos he osallistuvat tilan töihin.

Vapaaehtoinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on etuihinsa nähden edullinen ja korvaa maataloustyössä sattuneet vahingot laajemmin kuin monet yksityiset vakuutukset.

Lue lisää vapaaehtoisesta tapaturmaturvastamme

Laitetaan perheenjäsenten vakuutusturva kuntoon!

Jos sinä tai perheenjäsenesi mietitte vakuuttamiseen liittyviä asioita, kannattaa ottaa yhteyttä Mela-asiamieheen tai asiakaspalveluumme puh. 029 435 2650. Katsotaan yhdessä, onko perheenjäsenen vakuutusturva ajan tasalla. Vakuutukset tulee päivittää aina, kun perheenjäsenen palkanmaksu alkaa tai päättyy, työskentely päättyy tai perheenjäsen muuttaa pois viljelmältä.

Lue lisää perheenjäsenen vakuuttamisesta

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö