Ohita valikko

Korona koettelee myös Melan asiakkaita

Päättyneenä vuonna maatalousyrittäjien eläkelain vahvistamisesta ja Melan perustamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

– Vakuutus- ja etuusasioiden hoitaminen sujui edelleen laadukkaasti ja asiakastyytyväisyys säilyi hyvällä tasolla. Tänä vuonna olemme kuitenkin koko yhteiskunnassa joutuneet aivan poikkeuksellisten haasteiden eteen, totesi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari valtuuskunnan kevätkokouksessa, joka pidettiin poikkeuksellisesti verkkokokouksena 16.4.2020.

Asiakkaat uudenlaisten ongelmien edessä

Koronaviruksen leviäminen on johtanut Suomessa valmiuslain käyttöönottoon. Myös Melan asiakkaat painiskelevat niin maaseudulla kuin tieteen ja taiteen sarallakin aivan uudenlaisten ongelmien kanssa. Maatalousyrittäjät yrittävät selviytyä tiloilla tartuntariskin, oman jaksamisen ja terveyden, lomittajahaasteiden ja kausityövoimapulan kanssa. Uhkana on, että koronaepidemian koettelemuksessa moni maatalousyrittäjä uupuu ja lopettaa pysyvästi.

– Pyrimme Melassa tekemään kaikkemme, jotta meidän palvelumme sujuvat hyvin myös näissä poikkeusoloissa. Etätöiden ansiosta eläkkeiden ja etuuksien maksu sujuu ja palvelut hoidetaan puhelimitse tai verkossa. Välitä viljelijästä -projekti on tärkeämpi kuin koskaan. Ruuantuottajien työkyky ja jaksaminen turvaavat suomalaista ruokahuoltoa, huoltovarmuutemme keskeistä osaa, painottaa Huotari.

Varautumissuunnitelmia päivitetään

Lähikuukausien suurimpana huolen aiheena on lomituspalveluiden ja karjatalousyrittäjien tarpeiden kohtaaminen. Jos pandemia laajenee, tarvitaan poikkeusjärjestelyitä. Toisaalta yrittäjät tarvitsevat myös lomansa palautuakseen raskaasta työstä eli lomiakin on pidettävä.

Mela ja tuottajajärjestöt ovat lähestyneet varautumisehdotuksilla sosiaali- ja terveysministeriötä. Tärkeää on, että myös yrittäjät pohtivat tilansa poikkeusjärjestelyitä ennakolta.
– Kaikkihan me tietysti toivomme, ettei näitä tarvittaisi, toteaa Huotari.

Joustoa maksuaikatauluissa

Melan maksuja koskevaa asetusta on muutettu väliaikaisesti koronan takia. Muutoksen myötä uusien vakuutusmaksulaskujen eräpäivää on asiakkaan pyynnöstä mahdollisuus siirtää enintään kolmella kuukaudella eteenpäin. Eräpäivän siirtämisen ajalta ei kerry viivästyskorkoa. Muutoksen tavoite on antaa hankalassa taloudellisessa tilanteessa oleville maatalousyrittäjille ja apurahansaajille joustoa.

Melan hallitus päätti myös, että koronakriisin aikana lykkäämme maksujen ulosottoon lähettämistä. Korona on vienyt toimeentulomahdollisuudet äkisti niin luovilla aloilla kuin maatiloilla tuotettavista palveluistakin.

– Pandemian takia tarvitsemme uudenlaista yli organisaatioiden ja hallinnonalojen menevää yhteistyötä sekä tapoja toimia yhdessä enemmän kuin koskaan. Yhdessä tekemällä ja toisiimme luottaen selviämme tästäkin, pohtii Huotari.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Päivi Huotari, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, puh. 050 500 4514

Lue vuosikertomuksestamme millainen oli Melan vuosi 2019

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö