Ohita valikko

Kolmannes tapaturmista johtuu liukastumisesta tai kaatumisesta

Maatalousyrittäjille sattuu korvattuja tapaturmia vuosittain kaikkiaan 4 000, näistä jopa kolmasosa on kaatumisia ja liukastumisia. Tämän lisäksi maatalousyrittäjille sattuu suuri määrä kaatumisia ja liukastumisia, joista selvitään kotihoidolla tai pelkällä säikähdyksellä.

Tyypillinen vamma kaatuessa ja liukastuessa on jalan tai käden venähtäminen, nyrjähtäminen tai katkeaminen. Selkä saattaa venähtää nopean tasapainon korjausliikkeen takia. Kaatuessa tulee myös haavoja ja pinnallisia vammoja. Vakavimmat vammat aiheutuvat päähän osuvista kolhuista; kaatuminen saattaa pahimmillaan johtaa jopa menehtymiseen. Yleinen tapaturma voi näin ollen olla myös hengenvaarallinen.

Maataloustöissä liukastutaan ja kaadutaan kaikkina vuodenaikoina. Tapaturmia sattuu niin sisä- kuin ulkotiloissa. Jäällä ja liukkaalla liukastumista ja kaatumista osataan varoa ja ennakoida, epätyypillisemmissä tilanteissa ei niinkään.

Kaikenikäisille sattuu, mutta riski vammautua kasvaa iän myötä. Iällä ei ole tilastojen valossa suurta merkitystä maatalousyrittäjien liukastumisiin ja kaatumisiin. Tapaturmia sattuu sekä nuorille että vanhemmille. Kuitenkin riski vammautua kasvaa iän myötä: 40–45-vuotiaiden riski vammautua on jopa kaksinkertainen 20–29-vuotiaisiin verrattuna.

Kaatumisia ja liukastumisia voidaan ehkäistä arvioimalla ja poistamalla riskejä, hyvällä suunnittelulla, kiireenhallinnalla ja myönteisellä turvallisuusajattelulla. Hyvin järjestetty työ ja työympäristö tukevat pystyssä pysymistä. Kulkuteiden esteettömyys, järjestys, valaistus ja liukkauden torjunta ovat avainasemassa. Hyvä fyysinen kunto, tasapaino, vireys ja kiireettömyys vähentävät kaatumisriskiä.

Etsinnässä Turvallinen maatila 2020 – voittajalle 5 000 euroa

Vuosi 2020 on Melassa työturvallisuuden vuosi. Vuoden aikana tarjoamme monipuolisia palveluita nolla tapaturmaa -tavoitteen saavuttamiseksi. Jokaisena kuukautena on oma tapaturmien torjuntaan liittyvä teemansa. Heinäkuussa teemana on kaatuminen ja sen ehkäiseminen.

Kampanjan yhteydessä on käynnissä myös Turvallinen maatila 2020 -kilpailu. Kilpailussa etsitään maatilaa, jossa yritystoiminnan lisäksi on panostettu myös työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin. Voittaja saa 5 000 euroa ja kaikki osallistujat saavat turvallisuutta edistäviä palkintoja. Kilpailu jatkuu syyskuun loppuun saakka. Lisätietoa teemavuodesta: mela.fi/nollatapaturmaa.

Tehdään yhdessä Suomen maataloudesta maailman turvallisin työ!

Lisätietoja:
asiantuntija Anna-Riikka Pukari, anna-riikka.pukari(at)mela.fi ja p. 050 348 0535

 

Ohita sosiaalisen median syöte

Tästä puhutaan nyt @Melaviestinta

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Lähetä suojattua sähköpostia

Hae Mela-asiamiestä

Välitä viljelijästä -yhteystiedot

Anna palautetta

Jätä yhteydenottopyyntö