Ohita valikko

Vahva mieli -valmennus maatalousyrittäjille

Vahva mieli -valmennuksessa tutustutaan psykologiseen pääomaan; itseluottamukseen, optimismiin, toiveikkuuteen ja resilienssiin, sekä kuinka näihin mielen lihaksiin voi itse vaikuttaa. Pysähdymme tutkiskelemaan omia voimavaroja ja miten niiden avulla voi tukea omaa työkykyä. Lopuksi osallistujat pohtivat itselleen hyvinvointitavoitteen ja suunnitelman sen toteuttamiseen.

Valmennus koostuu lyhyistä teoriaosioista, yhteisistä keskusteluista ja pienistä tehtävistä. Se sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin kehittämisestä.

Valmennus on vuorovaikutteinen ja osallistava, joten toivomme, että voit käyttää Teamsissa kameraa ja osallistua myös keskusteluun.

Palautteita aiemmilta valmennuskerroilta:

”Sain monta pientä mietinnän aihetta ja tulostettavat materiaalit ovat käyttökelpoisia myös tulevaisuudessa.”

”Hyviä pointteja, joita olisi jokaisen hyvä oppia.”

”Suosittelisin, koska valmennuksesta sain keinoja ja välineitä tarkastella ja vaikuttaa omaan hyvinvointiin.”

Ohjelma

Tapaamiset Teams-yhteydellä klo 12-13.30

3.2. Työhyvinvoinnin nykytila, voimavarani
10.2. Itseluottamus voimavarana
17.2. Optimismi ja toivo voimavarana
24.2. Resilienssi voimavarana
3.3. Työhyvinvoinnin tavoitteiden vuosisuunnitelma

Kenelle?

Valmennus on tarkoitettu MYEL-vakuutetuille maatalousyrittäjille, kalastajille ja poronhoitajille.

Tietoa osallistujalle

Valmennus on maksuton ja se toteutetaan pienryhmässä. Valmennukseen otetaan enintään 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Valmentajina toimivat työkykyneuvojat Marjaana Olenius ja Outi Ruottinen.

Kaikki ryhmässä käytävä keskustelu on luottamuksellista.

Toivomme, että voit sitoutua tapaamisiin. Muistathan peruuttaa osallistumisesi, jos sinulle tulee este tai sairastut.

Lisätiedot

Marjaana Olenius, marjaana.olenius(at)mela.fi, puh. 040 575 8813
Outi Ruottinen, outi.ruottinen(at)mela.fi, puh. 046 923 3480

Ota yhteyttä

Soita asiakaspalveluumme 029 435 2650

Asioi verkossa

Hae Mela-asiamiestä

Ota yhteys työkykyneuvojaan

Anna palautetta

Yhteistyökumppaneille