Perhe-eläke ja hautausapu

Jos tapaturma tai ammattitauti johtaa kuolemaan, MATAsta maksetaan hautausapua ja omaisille perhe-eläkettä.

Hautausapu maksetaan hautajaisten järjestäjille, vaikka vainajalta ei jäisikään perhe-eläkkeeseen oikeutettuja omaisia.

Perhe-eläke
Leski ja alle 18-vuotiaat lapset saavat aina perhe-eläkkeen. Mela tutkii heidän oikeutensa eläkkeeseen oma-aloitteisesti. Perhe-eläkettä voidaan maksaa myös 18–24-vuotiaalle lapselle, joka opiskelee tai on työkyvytön. Tästä on mainittava erikseen hakemuksella.

Avopuolison perhe-eläke
Myös avopuoliso saa leskeneläkkeen, jos hän oli elänyt vainajan kanssa yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa. Heillä on pitänyt lisäksi olla yhteisiä lapsia tai yhteinen MYEL-vakuutus. Avopuolison tulee hakea perhe-eläkettä itse, Mela ei oma-aloitteisesti tutki asiaa.

Lesken ja lasten perhe-eläkkeet ovat yhteensä 25–70 prosenttia edunjättäjän vuosityöansiosta eläkkeensaajien lukumäärän mukaan. Lesken omat tulot voivat vaikuttaa eläkkeen määrään.

 

Sivu on päivitetty 29.12.2010