Maatalousyrittäjän työeläke (MYEL) turvaa yrittäjän toimeentuloa vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja osa-aikaisen työn aikana sekä turvaa perheen toimeentulon yrittäjän kuoleman jälkeen.
Kuluvan vuoden aikana kaikki Melan MYEL-vakuutetut asiakkaat saavat työeläkeotteen. Tutustu työeläkeotteeseesi huolella, sillä siitä riippuu tuleva eläkkeesi. Työeläkeotteen näet myös sähköisesti Melan asiointipalveluista. Sähköiseen asiointiin tarvitaan verkkopankkitunnukset.
Kuntoutuksen tavoitteena on parantaa maatalousyrittäjän mahdollisuuksia jatkaa entistä työtään tai kouluttaa itsensä uuteen ammattiin. Oikeus MYEL-kuntoutukseen on maatalousyrittäjällä, jonka työkyky on heikentynyt ja sairaus aiheuttaa todennäköisesti uhan tulla työkyvyttömäksi lähivuosina.