ProAgria mukaan Välitä viljelijästä -verkostoon

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan perustama Välitä viljelijästä -verkosto laajeni jälleen uudella kumppanilla, kun yhteistyösopimus ProAgrian kanssa allekirjoitettiin ProAgria Keskusten Liiton toimistolla Tikkurilassa tiistaina 5.3.2019. ProAgrian sopimus koskee ProAgria Keskusten Liittoa sekä suomen- ja ruotsinkielisiä ProAgria Keskuksia.

Välitä viljelijästä -verkoston kantavana ajatuksena on, että kaikki maatalousyrittäjiä työssään kohtaavat rohkenisivat ottamaan puheeksi asiakkaan jaksamista tai tilan toimintaa uhkaavat asiat, mikäli sellaisia havaitsevat, ja tarvittaessa ohjaisivat asiakkaan avun piiriin. Toiminta perustuu ehdottoman luottamukselliseen kohtaamiseen. Avun piiriin hakeutuminen tapahtuu aina yhteisymmärryksessä ja vain viljelijän omalla suostumuksella.

ProAgrialla hyvät mahdollisuudet auttaa
Verkostossa sitoudutaan varhaisen välittämisen toiminnan edistämiseen. ProAgrian neuvojat tapaavat viljelijöitä aktiivisesti erilaisissa neuvontatilanteissa, joten heillä on luontevat lähtökohdat auttamiseen. Vuoden 2017 elokuusta alkaen Neuvo 2020 -palveluun tuli uusi osio, maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. Tätäkin kautta ProAgria on ollut yksi projektin yhteistyökumppaneista ja tarjonnut palveluita maatilan tuloksen ja kannattavuuden parantamiseksi.  Tärkeää auttamisessa on, että apu viedään mahdollisimman lähelle erilaisten ongelmien kanssa painiskelevaa maatalousyrittäjää.

–Taloudellisesti haastavassa tilanteessa olevan yrittäjän auttamisessa tarvitaan neuvonnassakin erilaista osaamista ja siihen tulee panostaa, toteaa Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari

– Verkostoituminen ei aiheuta kumppanille lisätyötä, sillä tätä työtä tehdään jo nyt. Varhaisen välittämisen malli on mutkaton ja välittävä tapa toimia silloin, jos herää huoli viljelijän työssä jaksamisesta. Kenenkään ei tarvitse itse ryhtyä terapeutiksi, vaan tarkoitus on ohjata avuntarvitsija eteenpäin esimerkiksi keskustelemaan alueellisen hanketyöntekijän tai Melan projektityöntekijän kanssa. Verkoston tuella työstä tulee systemaattisempaa ja tarjoamme tähän tärkeään työhön myös maksutonta koulutusta ja materiaalia, toteaa Välitä viljelijästä -projektin vetäjä Pirjo Ristola.

Valtakunnallinen kattavuus takaa avun perillemenon
Välitä viljelijästä -verkosto on tarkoitus saada toimimaan mahdollisimman kattavasti ja joustavasti koko maassa.  Yhteistyösopimuksia on solmittu maaliskuun alkuun mennessä yli viidenkymmen sidosryhmäorganisaation kanssa. Mukaan on lähtenyt laajasti eri alojen toimijoita kuten ELY-keskuksia, maaseutuhallinnon ja lomituspalveluiden yksiköitä, työterveyshuoltoja, pankki- ja vakuutusalan toimijoita sekä MTK-organisaatio.

Lisätietoja:
Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari, puh. 050 500 4514
Välitä viljelijästä -projektin vetäjä Pirjo Ristola, puh 040 588 0744

Lue lisää Välitä viljelijästä -projektista