Yksineläjä tarvitsee ystäviä

Yksin yrittäminen ja yksin eläminen vaatii vahvuutta. Tutkimusten mukaan yksineläjät kokevat raskaimpana läheisyyden ja käytännön avun puutteen. Kun maatalousyrittäjältä puuttuvat työkaverit, täytyy neuvoja kysyä kauempaa eikä tunteita voi tuulettaa kahvitauolla. Siksi kannattaa panostaa ystäviin, sukulaisiin, naapureihin ja harrastuksiin. Ylivoimainen työmäärä, voimakas sidonnaisuus työhön ja harrastusmahdollisuuksien sekä sosiaalisen tuen puute ovat riskitekijöitä yksin toimivilla viljelijöillä.

Ihmisellä on tarve olla toisten kanssa, keskustella, saada kannustusta, testata näkemyksiä, peilata toisen kautta itseään. Läheisyyden ja jakamisen kautta tavoitetaan syvintä itseä ja rentoudutaan. Ilo ja nauru syntyvät vuorovaikutuksesta. On hyvä hankkiutua ihmisten pariin, vaikka se ei aina edes huvittaisi. Sosiaaliset taidot rapistuvat ja ihminen saattaa tulla araksi, jos yhteydenpito muihin ihmisiin on harvatahtista.

Yksin yrittävä hyötyy erityisesti rakentaessaan monipuolisia ihmissuhdeverkostoja. Ne ovat arvokkaana tukena silloin, kun tarvitaan käytännön apua tai henkistä tukea. Tuttavien kautta löytyy luotettavia palveluntuottajia. Niissä kulkee myös tietoa ja ideoita. Sama koskee järjestötoimintaa, harrastuspiirejä, kursseja, retkiä ja juhlia. Mitä enemmän järjestää itselleen tilanteita, joissa uusiin ihmisiin voi tutustua, sitä enemmän lisääntyvät mahdollisuudet luoda uusia tuttavuuksia. Osa tuttavuuksista voi kehittyä ystävyydeksi ja rakkaudeksikin.

Päivitetty 01.02.2013