|
Sijaisapua voidaan myöntää silloin, kun maatalousyrittäjä on estynyt hoitamaan työtään väliaikaisesti esimerkiksi sairauden tai tapaturman vuoksi. Sijaisapua voi saada myös kuntoutumisen ajalta. Sijaisapua voi saada päätoimisen kotieläintilallisen lisäksi myös kasvinviljelijä ja sivutoiminen maatalousyrittäjä. Sijaisavun piiriin kuuluvat kaikki pakollisesti MYEL-vakuutetut, jotka työskentelevät tilalla säännöllisesti. Sijaisavusta peritään maksu. Poronhoitajat tulivat sijaisavun piiriin vuoden 2010 alusta. Poronhoitajien sijaisapukokeilu kestää kolme vuotta. Sijaisavusta koituneet kustannukset korvataan poronhoitajalle jälkikäteen maksettavalla sijaisapukorvauksella. Sijaisavun pituus Oikeus sijaisapuun jatkuu niin kauan kuin eläkehakemus on käsittelyssä. Oikeus sijaisavun jatkumiseen harkitaan uudelleen päätöksen sisällön mukaan.
|