|
Työskentelyapurahaan perustuvaa vakuutusta voi hakea Melan sähköisten asiointipalveluiden kautta, kun apurahansaaja on saanut tiedon myöntöpäätöksestä ja aloittanut apurahalla työskentelyn. Vakuutusta on haettava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työskentelyn aloittamisesta. Tarvittaessa vakuutushakemuksen voi tehdä etukäteenkin. Apurahansaajan on kuitenkin hyvä huomioida, että vakuutushakemuksen käsittelyä varten Mela tarvitsee apurahan myöntäjän ilmoituksen apurahan myönnöstä, jonka myöntäjät yleensä toimittavat Melaan apurahan maksatuksen alettua. Asiointipalveluiden kautta vakuutuksen hakeminen ei onnistu seuraavan vuoden puolella alkavasta työskentelystä ennen edellisen vuoden marraskuun puoliväliä. Vakuutushakemuksen voi tehdä myös oheisella vakuutushakemuksella. Vakuutusta voi hakea tietyin edellytyksin myös ennen 1.1.2009 myönnetyn apurahan perusteella. Tällöin hakemus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa työskentelyn alkamisesta. Tarkempaa tietoa näiden vanhojen apurahojen vakuuttamisesta on esitetty omalla sivullaan. Kun vakuutushakemus on käsitelty Melassa apurahansaajalle lähetetään virallinen vakuutuspäätös ja sen liitteenä Mela-turvaa tarkemmin kuvaava esite.
|