Ennen 1.1.2009 myönnetyllä apurahalla työskentely
Mikäli vakuuttamisen edellytykset täyttyvät 1.1.2009 jälkeen tehtävän työn osalta, vakuutukseen voi hakeutua myös ennen lain voimaantuloa myönnetyn apurahan perusteella – velvollisuutta tähän ei kuitenkaan ole.
Vakuutushakemus on tällöin tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa työskentelyn aloittamisesta. Tämä kuuden kuukauden aikaraja on ehdoton.
1.1.2009 jälkeen myönnetyn apurahan "vanhentuminen"
Apurahansaajan vakuutusturva voidaan vahvistaa takautuvasti ainoastaan kuluvan ja sitä edeltävän vuoden osalta, ei kuitenkaan niin, että vakuutuskausi alkaisi ennen 1.1.2009. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2009 tapahtunut apurahatyöskentelyä vuonna 2009 myönnetyllä apurahalla voidaan vakuuttaa vuoden 2010 loppuun asti.