Muutokset

Apurahatyöskentely ja siihen perustuva vakuutus voidaan keskeyttää tietyistä syistä, kuten sairauden, lapsen syntymän tai hoidon, ja ase- tai siviilipalveluksen vuoksi. Palkkatyöhön siirtyminen ei kuitenkaan ole lainmukainen peruste keskeyttää vakuutusta. Keskeytyksen, sitä edeltävän vakuutuskauden ja sen jälkeisen vakuutuskauden tulee kaikkien olla vähintään neljän kuukauden mittaisia. Edellytysten täyttyessä vakuutus keskeytetään apurahansaajan hakemuksesta työskentelyn keskeytysajankohtaa seuraavan kuukauden alusta. 

Vakuutus voidaan myös päättää ennenaikaisesti, mikäli vakuutettu lopettaa apurahalla työskentelyn ennen vakuutuspäätöksellä ilmoitettua päättymispäivää.

Apurahansaaja on velvollinen ilmoittamaan Melaan ja apurahan myöntäjälle mahdollisista vakuutuskauden aikana tapahtuvista käyttöajankohtaan tai käyttötarkoitukseen liittyvistä muutoksista. Ajan tasalla oleva tieto takaa oikean turvan tapaturman sattuessa tai päivärahaetuuden realisoituessa. Erityisesti ulkomailla tapahtuvan työskentelyn osalta kannattaa etukäteen varmistaa vakuutuksen voimassaolo.

 

Sivu on päivitetty 11.04.2011