Organisaatio

Hallinnossa edustettuina asiakkaat ja rahoittajat
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen päätöksentekoelimissä on sekä asiakkaiden että rahoittajien edustus. Asiakkaiden tarpeet tulevat siten hyvin kuulluiksi maaseudun sosiaaliturvaa koskevia päätöksiä tehtäessä.

Melan hallintoelinten kokoonpanosta ja tehtävistä on säädetty maatalousyrittäjän eläkelaissa (MYEL) sekä asetuksessa, joka sisältää Melan ohjesäännön.

Valtuuskunta on korkein päättävä elin
Melan korkein päättävä elin on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva valtuuskunta. Valtuuskunnassa on 15 jäsentä, joista 11 edustaa Melan asiakkaita. Valtuuskuntaan kuuluvat lisäksi edustajat maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM), sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM), valtiovarainministeriöstä (VM) ja Eläketurvakeskuksesta (ETK). Eläketurvakeskus asettaa Melan valtuuskunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Hallitus päättää linjoista ja valvoo toimintaa
Melan hallitukseen kuuluu yhdeksän jäsentä. Hallituksen jäsenistä viisi edustaa asiakkaita. Muut jäsenet ovat maa- ja metsätalousministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja Eläketurvakeskuksesta.

Melan valtuuskunta valitsee hallitukseen neljä jäsentä edustamaan asiakkaita. Melan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeää Eläketurvakeskus.

Hallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa. Hallituksen toimikausi on kolme vuotta.

Mela palvelee asiakkaita
Melan toimitalossa Espoon Tapiolassa työskentelee 160 toimihenkilöä. Asiamiesverkostoon kuuluu 50 asiamiestä ympäri Suomen. Laitosta johtaa toimitusjohtaja Päivi Huotari.

Melan organisaatio

Pääkonttorin toimihenkilöiden yhteystiedot

Asiamiesten yhteystiedot

Sivu on päivitetty 01.02.2012