EtusivuLomitusMiten toiminPäivän pituus ja tehtäväosuus

Päivän pituus ja tehtäväosuus

Maatalouslomittajan työpäivän pituus
Lomituspäivän pituuden määrittämistä varten maatalousyrittäjän on ilmoitettava paikallisyksikölle tilansa kotieläinten määrä ja laatu sekä niiden hoidossa käytettävät työmenetelmät. Ilmoitus tulee tehdä myös tilalla vakituisesti kotieläintalouden työtä tekevistä henkilöistä, myös heistä, joilla ei ole lomaoikeutta. Lisäksi on ilmoitettava, millä tehtäväosuudella kukin tilalla työskentelevä hoitaa tilan välttämättömiä kotieläintalouden tehtäviä. Lomittajan tehtäviin kuuluu ainoastaan lomalla olevan henkilön tehtäväosuus.

Sijaisapupäivän pituus voi poiketa vuosilomapäivän pituudesta sen mukaan, mitä töitä lomittajan tehtäväksi sovitaan. Koska kasvinviljelyyn kuuluvia työtehtäviä ei ole sisällytetty varsinaiseen lomituspäivän laskentaan, arvioidaan avun tarve tapauskohtaisesti.

Itse järjestetyssä lomituksessa paikallisyksikkö antaa päätöksen vuosilmassa ja sijaisavussa korvattavista tunneista. Kun maatalousyrittäjä järjestää itse lomituksen, hän voi vapaasti sopia lomittajan kanssa, mitä töitä tämän tehtäviin kuuluu ja miten pitkää päivää lomittaja tekee. Kunta maksaa lomituskorvauksen kuitenkin vain niiltä tunneilta, jotka se on laskenut lomittajalta kuluvan välttämättömiin töihin. Lomittajana toimivaa henkilöä ei tarvitse ilmoittaa etukäteen paikallisyksikölle.

Maatalouslomittajan työtehtävät
Maatalouslomittajan työtehtäviin kuuluu vuosilomalla kotieläintalouteen kuuluvat välttämättömät päivittäiset työtehtävät. Sijaisavun aikana maatalouslomittajan työpäivään voivat kuulua myös kasvinviljelyyn liittyvät tehtävät. Lomitukseen kuuluvan maatalouden tulee olla maataloudentuloverolain piirissä. Maatilaan kiinteästi liittyvä tuotteiden jatkojalostus voi kuulua lomittajan työhön edellyttäen, että toiminta on pienimuotoista eikä sitä varten ole palkattu ulkopuolista työvoimaa. Lomittaja voi tarpeen vaatiessa tehdä iltatarkastuksia, jos tilan kaikki yrittäjät pitävät vuosilomansa yhtä aikaa. Iltatarkastuksen järjestämisestä sovitaan etukäteen paikallisyksikön kanssa.

Maatalousyrittäjän tehtäväosuus
Vuosilomahakemuksen yhteydessä maatalousyrittäjä ilmoittaa tilan eläinmäärät ja eläinten hoidossa käytettävät työmenetelmät. Annettujen tietojen perusteella lomitustilalle määritetään lomituspäivän pituus.

Tilalle laskettu lomituspäivän pituus jaetaan vuosilomaa hakeneiden yrittäjien sekä muiden kotieläintalouden työhön osallistuvien henkilöiden kesken (0-100 %) siinä suhteessa kuin he työhön osallistuvat. Palkattujen työntekijöiden sekä muiden työhön osallistuvien henkilöiden, joilla ei ole oikeutta lomituspalveluihin, työosuus vähennetään pois. Lomitustilanteessa lomittaja tulee tekemään vain kulloinkin lomalla olevan ja lain mukaan lomaan oikeutetun henkilön tehtäväosuuden.

Vuosilomat osittain samanaikaisesti
Paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käyttävän kahden tai useamman lomaan oikeutetun tilalla maatalousyrittäjillä on velvollisuus pitää 16 päivää vuosilomastaan samanaikaisesti, jos lomituspäivän pituus vastaa yhden lomittajan työpanosta.

Sivu on päivitetty 20.12.2011