Sijaisavusta peritään maksu. Tuntimaksu on yksi euro + 1/5 000 sijasavun alkamisvuoden alussa voimassaolevasta MYEL-työtulosta. Mela ilmoittaa vakuutetuille kunkin henkilökohtaisen sijaisapumaksun suuruuden. Jos vakuutetulla ei ole MYEL-vakuutus voimassa, käytetään sijaisapumaksun perusteena viimeksi voimassa ollutta MYEL-työtuloa kyseisen vuoden indeksiin korjattuna. Kaikki lomituksen maksut ovat verovähennyskelpoisia.
50 prosentin korotus sijaisapumaksuun
Sijaisapumaksua korotetaan 50 prosentilla, jos maatalousyrittäjä on sijaisavun alkaessa työ- tai virkasuhteessa tai hänellä on yrittäjien eläkelain mukainen vakuutus (YEL).
Kun sijaisapua annetaan alle kolmevuotiaan lapsen kotona tapahtuvan hoidon perusteella, peritään maksu 50 prosentilla korotettuna.
Aikuiskoulutukseen annetun sijaisavun 15 päivää ylittävältä osalta sijaisapumaksua korotetaan 50 prosentilla.
Alennusta sijaisapumaksuun
Kelan maksamalta äitiyspäivärahakaudelta sijaisapumaksua alennetaan 50 prosentilla. Sen sijaan vanhempainrahakaudelta ei saa alennusta.
Sijaisapumaksua voidaan myös alentaa perheen toimeentuloedellytysten vuoksi. Tällöin maksun alentamiseksi tarvitaan kunnan sosiaaliviranomaisen lausunto
Tuetun maksullisen lomituksen hintainen
Jos sijaisapua annetaan yli 90 päivää eikä sen saajalla ole samalta ajalta oikeutta sairausvakuutuksen päivärahaan, kuntoutustukeen, MATA-päivärahaan tai muuhun ensisijaiseen etuuteen, perittävä sijaisapumaksu on hinnaltaan tuetun maksullisen lomitusavun suuruinen.
Tuottajajärjestön kokoukseen osallistuminen ja sijaisavun antaminen yritystoiminnan jatkamisen tai siitä luopumisen vaatimia järjestelyjä varten annetusta sijaisavusta peritään tuetun maksullisen lomitusavun maksu.
Täysi hinta
Maatalousyrittäjän, jonka työkyvyttömyyseläkettä koskeva hakemus on hylätty, sijaisapumaksu on muutoksenhakuajalta täyden maksullisen lomitusavun suuruinen. Jos sijaisavun saajalle myönnetään työkyvyttömyyseläke työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa tai vakuutusoikeudessa, sijaisapumaksu alennetaan ns. normaalin sijaisapumaksun suuruiseksi.