Perehdyttäminen

Maatalouslomittajan tilakohtainen perehdyttäminen alkaen 1.1.2011

Maatalousyrittäjälle on tärkeää voida viettää lomansa luottaen siihen, että hänen tilansa eläimineen, koneineen ja laitteineen on tutun ja ammattinsa osaavan lomittajan hoidossa. Mela seuraa säännöllisesti maatalousyrittäjien tyytyväisyyttä lomituspalveluihin. Viimeisimmän selvityksen mukaan yrittäjät olivat keskimäärin varsin tyytyväisiä palvelujen laatuun, mutta maatalouslomittajilta toivottiin nykyistä parempaa osaamista esimerkiksi tilan koneiden ja laitteiden käytössä. Tähän onkin pyritty säätämällä maatalousyrittäjän velvollisuudesta opastaa lomittajaa ennen lomituksen alkamista. Opastus on tarkoitettu lähinnä lyhyeksi tilannekartoitukseksi, joka tapahtuu juuri ennen lomitusjakson alkamista.

Maatalouslomittajan tilannekohtaisesta opastamisesta ennen lomitusjakson alkamista on säädetty jo vanhastaan lomituspalveluasetuksessa. Sen mukaan maatalousyrittäjän tulee antaa tarvittaessa lomittajalle opastusta lomitukseen kuuluvien tehtävien suorittamisessa. Lisäksi hänen tulee antaa lomittajalle ohjeet kotieläinten käsittelyyn liittyvistä erityiskysymyksistä sekä koneiden ja laitteiden käyttämisessä. Nykyiset säännökset eivät edellytä lomittajan perusteellisempaa perehdyttämistä tilan toimintaan ja tuotantomenetelmiin.

Nykyisin pelkkä opastus ei kuitenkaan aina riitä varmistamaan lomituksen onnistumista, koska muun muassa automaatio on lisännyt lomitustyön vaativuutta. Lomittajat tarvitsisivat lisäksi maatalousyrityskohtaista, pitempikestoista perehdyttämistä, jossa maatalousyrittäjä neuvoisi tilalle osoitettuja lomittajia omaksumaan tilan työtehtävien ja laitteiden perusteellisen hallinnan. Toistaiseksi perusteelliseen perehdyttämiseen ei ole ollut mahdollisuutta, koska perehdyttämisaikaa ei lasketa lomittajan työajaksi eivätkä siitä aiheutuneet kustannukset oikeuta valtion korvaukseen.

Paikallisyksikön tulisi myös yhdessä maatalousyrittäjän kanssa huolehtia siitä, että tilalle osoitetut maatalouslomittajat saavat perehdytystä tilan lomitustehtäviin. Paikallisyksikön lomahallinto määrittelee perehdytystarpeen ja tekee suunnitelman yhdessä maatalousyrittäjän kanssa.

Uuden LOMAL 16 § mukaan paikallisyksikön järjestämiä lomituspalveluja käyttävä maatalousyrittäjä neuvoo lomittajaa omaksumaan tilan työtehtävien ja laitteiden perusteellisen hallinnan. Tarkoitus on, että maatalousyrittäjät voisivat perehdyttää yrityksessään niitä lomittajia, jotka pääasiassa tulisivat työskentelemään kyseisellä tilalla. Maatalousyrityskohtainen perehdytys on tarpeen etenkin pitkälle automatisoiduilla tiloilla sekä sellaisilla tiloilla, joilla lomittaja työskentelee yksin.

Tavoitteena on vahvistaa lomitustyön laatua. Luotettavat ja laadukkaat lomituspalvelut ovat erityisen tärkeitä silloin, kun maatalousyrityksessä toimivat maatalousyrittäjät ovat samanaikaisesti vuosilomalla tai kun yrityksessä on vain yksi maatalousyrittäjä.

Sivu on päivitetty 11.01.2011