Työttömyyseläke turvaa lähellä eläkeikää olevan pitkäaikaistyöttömän toimeentulon työttömyyspäivärahan päätyttyä.
Uusia työttömyyseläkkeitä ei enää myönnetä, sillä kaikki työttömyyseläkkeeseen oikeutetut ikäluokat ovat saavuttaneet jo vanhuuseläkeiän. Näiden aikaisemmin myönnettyjen työttömyyseläkkeiden maksaminen jatkuu niin pitkään, kunnes ne aikanaan muuttuvat vanhuuseläkkeeksi 63 vuoden iässä.
Nykyisin pitkäaikaistyöttömälle voidaan myöntää vanhuuseläke ilman varhennusvähennystä jo 62 vuoden iästä lähtien. Edellytyksenä on, että hän on saanut ansioon sidottua päivärahaa tai peruspäivärahaa vähintään yhdeltä lisäpäivältä eläkkeen alkamista edeltävän kuukauden aikana. Työttömyyspäivärahaa maksetaan lisäpäiviltä henkilölle, joka on täyttänyt 59 vuotta ennen 500 päivän enimmäisajan täyttymistä ja jolla enimmäisajan täyttyessä on työeläkkeeseen oikeuttavia ansioita vähintään viideltä vuodelta 20 viimeisen vuoden aikana.
Vanhuuseläkettä on aina haettava. Myös silloin, kun se halutaan maksuun 62 vuoden iässä pitkään jatkuneen työttömyyden jälkeen.