Muut eläkkeet

Vanhuuseläkettä on aina haettava. Vuonna 1947 tai myöhemmin syntynyt eläkkeensaaja voi jäädä vanhuuseläkkeelle haluamastaan ajankohdasta 63–68 ikävuosien välisenä aikana. Eläkkeen voi saada varhennettuna aikaisemmin, mutta silloin eläkkeeseen tulee varhennusvähennys.

Vanhuuseläkkeen muodostuminen
Vanhuuseläke muodostuu ennen osa-aikaeläkkeen alkamista karttuneesta eläkkeestä, osa-aikatyöstä ja osa-aikaeläkkeellä oloajalta karttuneesta eläkkeestä. Vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneillä osa-aikaeläkkeellä oloajalta ei kuitenkaan enää kartu eläkettä.

Oikeus muuhun eläkkeeseen
Osa-aikaeläkkeellä olevalla on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen ja työttömyyseläkkeeseen. Ne lasketaan kuten vanhuuseläke. Työkyvyttömyyseläkkeessä otetaan lisäksi huomioon työkyvyttömyyden alkamisen ja eläkeiän väliltä karttunut eläke.

Osa-aikaeläke lakkaa, jos eläkkeensaajalle myönnetään muu eläke.

Osa-aikaeläke ja luopumistuki
MYEL-osa-aikaeläkkeen saajalla ei ole oikeutta luopumistukeen. Muun lain mukainen osa-aikaeläke ei estä luopumistuen saamista, mutta luopumistuki lakkauttaa osa-aikaeläkkeen.

 

Sivu on päivitetty 17.01.2012