Vuoden 2010 alusta osittainen hoitoraha laajeni koskemaan YEL- ja MYEL-vakuutettuja yrittäjiä. Osittaista hoitorahaa myös korotetaan nykyisestä 70 eurosta 90 euroon kuukaudessa.
Kela tukee perheitä maksamalla osittaisen hoitovapaan ajalta osittaista hoitorahaa. Osittaista hoitorahaa maksetaan alle kolmivuotiaiden sekä ensi- ja toisluokkalaisten vanhemmille. Sitä maksetaan myös pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan lapsen vanhemmille kolmannen lukuvuoden loppuun.
Osittaisen hoitorahan edellytyksenä on, että vanhemman työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia viikossa. Hoitorahaa voidaan maksaa molemmille vanhemmille saman kuukauden ajalta, jos he ovat lyhentäneet työaikaansa eri aikoina ja vuorottelevat lapsen hoidossa. Sitä maksetaan kerrallaan vain perheen yhdestä lapsesta. Hoitovapaasta sovitaan aina työnantajan kanssa.
Osittaisesta hoitorahasta lisää Kelan internetsivuilla.