AjankohtaistaVoimavarariihi auttaa muutosten hallinnassa

Voimavarariihi auttaa muutosten hallinnassa 16.01.2009

Voimavarariihi on ProAgrian tarjoama uusi hyvinvointipalvelu, joka on kehitetty maatalousyrittäjien avuksi muutostilanteisiin. Mela on ollut mukana Voimavarariihen kehitystyössä hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Osana työturvallisuustyötään Mela osallistuu myös jatkossa valtakunnallisen Voimavarariihi-palvelun kehittämiseen ja rahoitukseen. 

Voimavarariihi-palvelu auttaa yrittäjiä tunnistamaan ja säilyttämään voimavaransa sekä tarvittaessa vahvistamaan niitä. Voimavarojen arviointi on tärkeää erityisesti ison muutoksen kuten suuren investoinnin, sukupolvenvaihdoksen tai tuotannosta luopumisen yhteydessä. Palvelua on kehitetty ja testattu ProAgria Etelä-Savon alueella. Tulevan kolmen vuoden aikana palvelu laajenee valtakunnalliseksi, ensimmäisessä vaiheessa lähdetään liikkeelle Itä-Suomessa.

Maatalousyrittäjät ovat kokeneet palvelun hyödylliseksi erityisesti tuotannon muutostilanteessa. Työmäärän kasvun ennakointi, talouden ja toiminnan suunnittelun monipuolistaminen sekä riskien hallinnan tarpeet ovat tulevat esille. Sukupolvenvaihdostilanteissa suunnittelu on monipuolistunut esimerkiksi asumisjärjestelyjen, tuotannon suunnittelun, riskien ennaltaehkäisyn ja hallinnan sekä työnjaon kannalta.

Voimavarariihi - valmentajan käsikirja kokoaa palvelun keskeisimmät asiat oppaan muotoon. Oppaan ovat tehneet yhteistyössä sosiaalipsykologi Maria Härkki-Santala ja ProAgrian yritysneuvoja Minna Pirkkalainen. Opas on laaja taustoitus aiheeseen ja käsittelee muun muassa työhyvinvointia, yhteistyötä, työnohjausta sekä itse palvelua ja sen sisältöä.

Melan yhteyshenkilö Voimavarariihessä: projektipäällikkö Auli Sulin, 020 630 0255.

Lisätietoja Voimavarariihestä:
Minna Pirkkalainen, ProAgria Etelä-Savo, yritysneuvoja, 020 747 2624
Hannu Seppänen, ProAgria Keskusten Liitto, kehitysjohtaja, 020 747 2479
Maria Härkki-Santala, sosiaalipsykologi, 0400 834 477