Vuoden 2009 alussa Suomessa tapahtuu runsaasti kuntaliitoksia. Niistä osa johtaa siihen, että yhden kunnan alueella toimii kaksi lomituspalvelujen paikallisyksikköä. Jotta lomituspalveluiden käytännön toteutus olisi myös jatkossa selkeää, lomituksen paikallisyksikköverkko muutetaan noudattamaan kuntarajoja.
Maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki velvoittaa Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melaa järjestämään lomituspalvelujen paikallishallinto niin, että palvelut voidaan toteuttaa mahdollisimman tarkoituksen mukaisesti. Maatalouslomituksen hallintoa koskevat muutokset tehdään pääosin vuoden viiveellä kuntaliitoksesta, jotta kuntien uudet organisaatiot ehtivät ensin toteutua.
Myös pieneksi jääneitä lomituksen paikallisyksikköjä yhdistetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tavoitteena on muodostaa paikallisyksiköitä, jotka voivat toimia vuosia eteenpäin, ilman jatkuvia muutoksia. Pienissä paikallisyksiköissä hallintohenkilöiden ja maatalouslomittajien määrän vähäisyys lisää haavoittuvuutta lomituspalveluiden hoidossa työntekijöiden lomien ja sairauspoissaolojen aikana. Myös lomituspalvelujen kausivaihtelun hoitaminen pienillä henkilöresursseilla on vaikeata.
Hallinnollisten rakenteiden muutos ei vaikuta käytännössä maatalousyrittäjien lomituspalveluihin. Tavoitteena on myös jatkossa, että tuttu ja lähellä asuva maatalouslomittaja tekee lomitukset.
Tällä hetkellä Melalla on kuntien kanssa voimassa 86 lomituspalveluiden toimeksiantosopimusta.
Vuoden 2010 alussa yhdistetään noin 17 - 18 paikallisyksikköä. Vuosina 2011 - 2013 yhdistetään noin 15 paikallisyksikköä. Näin ollen vuonna 2013 paikallisyksiköitä olisi noin 50.
Lisätietoja:
MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAITOS
Apulaisjohtaja Tauno Jouhtimäki, 050 64 685 tai 020 630 0290