AjankohtaistaIlmoittaudu työterveyshuoltoon syyskuun aikana

Ilmoittaudu työterveyshuoltoon syyskuun aikana 05.09.2008

Nyt on aika ilmoittautua maatalouden työterveyshuoltoon, sillä syyskuun loppuun mennessä ilmoittautuneet saavat jatkossa 20 prosentin alennuksen työtapaturmavakuutuksen maksusta. Etu koskee sekä päätoimisia että sivutoimisia maatalousyrittäjiä.

Tänä vuonna ennätysmäärä maatalousyrittäjiä on ilmoittautunut työterveyshuollon asiakkaiksi. Elokuun loppuun mennessä uusia ilmoittautuneita yrittäjiä on 940. Työterveyshuollon edut kiinnostavat, sillä terveyden seuranta kahden vuoden välein koetaan tärkeäksi riskialttiissa ammatissa.

Tilakäynnillä yrittäjä saa neuvoja turvallisista työtavoista ja ehdotuksia turvallisuutta parantavista järjestelyistä tilalla. Keskeistä on ehkäistä ennalta esimerkiksi keuhkosairauksia sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Työterveyshuollosta saa tietoa myös kuntoutuspalveluista.

Työterveyshuoltoon liittyneet voivat tehdä myös sairaanhoitosopimuksen työterveyshuollon palvelun tuottajan kanssa.

Kaikki itselle aiheutuneet kustannukset voi vähentää verotuksessa

Terveystarkastuksista aiheutuvista kuluista maatalousyrittäjä maksaa 40 prosenttia ja Kela 60 prosenttia. Oman maksuosuuden voi vähentää kokonaisuudessaan verotuksessa. Maksualennuksen ja verovähennyksen jälkeen oma maksuosuus jää käytännössä muutamaan kymmeneen euroon.

Tilakäynnit ovat maatalousyrittäjälle maksuttomia. Maatalousyrittäjän kannattaa ottaa kaikki hyöty myös tilakäynneistä, sillä kyse on monen sadan euron arvoisesta edusta.

Sairaanhoidon kustannuksista Kela korvaa 50 prosenttia vuosittaiseen enimmäismäärään asti. Myös sairaanhoidon kustannukset ovat verotuksessa täysimääräisesti vähennyskelpoisia.

Maatalousyrittäjien työterveyshuolto toimii paikallisissa terveyskeskuksissa tai yksityisillä lääkäriasemilla. Lisätietoa voi hakea niin kuntien verkkosivuilta kuin Melastakin.

Lisätietoja saa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta:

Projektipäällikkö Sirpa Havu 0500 868 866
Yhteyspäällikkö Aila Pätiälä 050 377 6320